2000
17.2. Kuten olette varmaan huomanneet, sivuja ei ole päivitetty aikoihin. Haemme parhaillaan uutta webbivastaavaa, ja toivomme että tilanne korjaantuu pian.
24.10. Onnittelut Tommille loistavasta kunnallisvaalimenestyksestä!!
18.10. Uutispuolta: Viime viikonloppuna oli siivoustalkoot tuotteella, ja osallistujia löytyi kiitettävästi (allekirjoittanutta lukuun ottamatta). Hienoa! Muuta: Hoviin suunniteltu keikka on todennäköisesti peruuntunut, ainakin sitä joudutaan siirtämään hamaan tulevaisuuteen. Muuta: Vuokrasopimuksen jatko selviää lähiviikkoina. Tulemme tekemään parhaamme, että sopimus uusitaan entisen kaltaisena. ..don’t worry, be happy.
25.9. Uusi bändi on liittynyt Pyroon. Tervetuloa Genuine Pearls !! Bändisivulla on jo kahdeksan bändiä, tosin kaikki niistä ei taida enää olla kasassa. Joku vois valaista mua tässä..
12.8. PyroStokki!! Useat loistavat bändit vetivät paikalle kansaa kuin meren mutaa. Tapahtuma oli kuin olikin loppujen lopuksi menestys, ja uskonpa että ensi vuonna (?) Stokki on vielä suurempi ja kauniimpi..
8.8. Koulut alkavat 14.8. Koska rakastettu webmasterinne lähtee myös opintielle, näitten sivujen kohtalo on hiukan vaakalaudalla.. Odotettavissa on ainakin jonkinlaisia katkoksia lähiviikkojen aikana. Samaten sivujen sisältöä jouduttaneen hiukan karsimaan. Yritämme pitää sivut kuitenkin tapahtumien tasalla.
2.8. PyroStock järjestetään sittenkin la 12.8. klo 18 – 22. Tapahtumasta tulee hieman pienimuotoisempi kuin aluksi suunniteltiin. Lisätietoja pian. Kokous asiasta 3.8. klo 18.00.
29.7. Pidettiin jami-ilta. Uutiskynnys ei oikeastaan ylittynyt.
19.7. On ollut aika hiljaista uutispuolella.. Mutta pinnan alla kuohuu. Pidämme jami-illan lauantaina 29.7. alkaen klo 18.00. Keskustellaan loppukesän tapahtumista ja muista asioista ja tietenkin pidetään yhdessä mukavaa. Galluppia ei nyt ole ollut (webmasterin mielikuvitus alkaa loppua), mutta mielipiteitähän voi aina esittää forumissa. No fear!
26.6. Lippistilauksesta vielä: Kääntölippiksen hinta nousee sen verran korkeaksi ja minimitilausmäärä on niin suuri, ettei sitä taida olla järkeä tilata. Tilaammekin siis perinteisiä lippiksiä, hintaan 40 mk. Esite on yhdistyksen tiloissa. Lippiksiä tilataan varmaan ylimääräisiäkin sitten, joten kaikki halukkaat kyllä saavat omansa.
22.6. Gallupin vaihto. Edellisessä kyseltiin missä käytätte nettiä: useimmat käyttivät kotona, seuraavaksi eniten kirjastossa ja koulussa. Erot olivat aika pieniä. Muutama vastanneista ei käyttänyt nettiä missään, joten ei näihin voi vakavasti suhtautua. Nyt kysytään koska pitäis jami-ilta pitää. Tässäpä kerrankin todellinen tilaisuus vaikuttaa asioihin!
15.6. Uudet AA:n sivut.
13.6. Lippistilauslista on yhdistyksen oleskelutiloissa. Valittavana on perinteinen tai kääntölippis. Parin päivän päästä saan uudet esitteet niistä, niin sitten varmistuu hinnatkin. Alustavasti 40 mk perinteinen ja 90 mk se toinen.
13.6. Tarkemmin vielä vuosikokouksesta, koska niin harva teistä oli paikalla. Hallitukseen valittiin seuraavat henkilöt: Tommi Nurmi (pj), Ilpo Pirttisalo (s), Hannu Härmä, Tuomo Pellikka, Reeta Puurunen ja Pasi Niiranen. Päätettiin ostaa bassovahvistin. Päätettiin kunnostaa rummut, ja päätettiin, että rumpalit hankkivat itse kapulansa. Järjestetään toinen jami-ilta myöhemmin kesällä, maybe heinäkuussa.
20.5. Vuosikokous; käytiin läpi sääntömääräiset asiat. Lisäksi keskusteltiin mm. kesän keikoista, lätsätilauksesta, laitehankinnoista ym. ym.
19.5. Vielä muutamia yleisiä asioita tuosta forumista.. Kuka tahansa saa siis postittaa sinne, ei tarvi olla pyron jäsen. Keskustelu on myös vapaata, eikä sitä ole rajoitettu koskemaan vain näitä pyron asioita. Hakekaa vaikka treffiseuraa jos siltä tuntuu. Postit, jotka loukkaavat toisia henkilöitä tai ovat moraalisesti arveluttavia, tullaan luonnollisesti poistamaan.
15.5. En näytä saavan päätettyä minkänäköiset näistä sivuista pitäis tulla. Kokeillaan tällä kertaa tämmöistä. Laittakaa kommentteja Forumiin!
12.5. Vietettiin jami-iltaa ja juhlittiin Pyron 1-vuotistaivalta.
8.5. Avattu Pyron Forumi eli keskustelualue eli messageboard. Testivaiheessa aluksi, katsotaan syntyykö sinne keskustelua. Nimettömänäkin voi osallistua.. Samalla tehty pieniä muutoksia sivuihin, kuten varmaan huomaatte. Syyt muutokseen olivat teknisiä, ja ulkonäkö on kenties hieman kärsinyt. Mitään ei ole kuitenkaan poistettu.
7.5. Gallupin vaihto taas. Edellisessä kysyimme mielipidettänne levystä. 47% teistä piti musiikkia loistavana, 25% oli sitä mieltä että levy on täyttä poppia. 12%:n mielestä levy oli klassikko. Loput vaihtoehdot saivat hajaääniä. Mukava taas havaita, että levy herätti mielipiteitä eikä vajonnut keskinkertaisuuden alhoon. Uudessa gallupissa kysytään netin käytöstä, kun en enää keksinyt musiikkiaiheisia kysymyksiä. Somebody help me here!
4.5. Wow! Sivumme ylittivät kahdentuhannen kävijän rajan. Hienoa, että olette löytäneet tämän paikan.
22.4. Pidettiin pienet kevättalkoot Pyrolla. Paranneltiin tilojen akustiikkaa, ja lopputulos oli jopa odotettua parempi. Suurkiitokset talkoisiin osallistuneille ja niitä sponssanneille!! You rule!
17.4. Pe 14.4. oli Pyhännän Mäntylinnassa keikalla Baleful ja Windigo. Keikat menivät loistavasti, vaikkakin yleisöä oli niukasti.
2.4. Galluppia vaihdettiin taas.. edellisessä kysyttiin kouluarvosanaa Pyrolle, ja keskiarvoksi tuli 10,55 mikä oli kyllä ihan mukavasti. Joku oli ilmeisesti istunut iltaa PC:nsä kanssa, sillä ääniä tuli peräti 232 kappaletta 😉 Muuta asiaa.. Vuosikokous pidetään näillä näkymin vasta toukokuun puolenvälin paikkeilla, sillä odotamme ensin kuinka kunta suhtautuu avustushakemuksiimme. Ja myykää sitä levyä!! Ja jos ette myy, niin ostakaa!
2.4. Huhuja on taas liikkeellä. Pyron bändejä mahdollisesti keikalla pe 14.4. Mäntylinnassa. Tieto varmistetaan kunhan.. ääh.. kun tieto on varma.
25.3. Well, mitään erityistä ei varsinaisesti tunnu tapahtuvan. Levyä on myyty ehkä reilut 100 kappaletta, mikä on kyllä tässä ajassa tosi hyvin. Jatketaan hyvää työtä, sillä vielä pitäisi saada melkein saman verran kaupaksi..
7.3. Pyro-CD on ilmestynyt!! Levyä voi ostaa 50 mk:n kappalehintaan jäseniltä. Levyä saa lähiaikoina myös Pyhännän S-Marketista ja Shelliltä.
28.2. Koetamme pitää teidät ajan tasalla. Koevedos CD:stä saapui, soundit olivat erinomaiset. Hyvällä tuurilla levyt saadaan ennen viikonloppua.
27.2. Gallup vaihtu taas.
21.2. CD:n painatus lähenee.. tilaus lähtenee huomenna. Toimitus kestänee pari viikkoa. Tsekkaa tästä kansiluonnos! Jos on kirjoitusvirheitä tms. ilmoita mahd.pian!!
16.2. Taas saattaa sivut tökkiä pari päivää johtuen teknisistä muutoksista.. BTW, Windigon sivut ovat muuttaneet!
15.2. Hiukan tietoja tulevasta julkaisusta.. katso vasen alalaita! 11 – 13.2. Viikonloppu vietettiin Pyrolla nauhoitusten merkeissä. Nauhoittajana toimi Ari Kauppi Demorec Oy:ltä Oulusta. Aikataulu oli tiukka, mutta biisit saatiin purkkiin odotusten mukaisesti. Jälki tietenkin kärsi kiireestä, mutta lopputulos ilmeisesti tyydytti kaikkia. Nyt ruvetaan sitten miettimään mahdollista julkaisua. Lisää uutisia asiasta lähitulevaisuudessa.
11.2. Tehomäntä on muuttanut nimensä. Uusi nimi on Windigo.
7.2. Sivuille lisätty kiitokset (muuta-osastolla) ja FAQ.
6.2. Tammikuun gallupin tulokset muuta-osastolla. Uusi gallup ohessa.. jos on hyviä ideoita gallupin aiheeksi, niitä voi mailata tännekin päin.
4.2. Keikalla Mäntylinnassa X-four, Tehomäntä, Hate Squad ja After All. Fiilis oli hyvä, vaikkakin yleisöä oli niukanlaisesti.
4.2. Bändien nimet vaihtuvat.. Wonders on nyt X-Four ja Butthair on Hate Squad.
1.2. Paidat ovat saapuneet! Tilaajat (tiedätte keitä olette), paidat voi hakea Ilpolta, rahaa vastaan tietenkin.
14.1. Nauhoitukset on sovittu PYROlle pe 11.2. – su 13.2. Pidämme asiaa koskien kokouksen la 29.1. klo 13.00. Kaikkien läsnäolo olisi toivottavaa! (Siis 29.1. eikä 29.2. kuten joku imbesilli oli tänne aluksi laittanut.)
14.1. Tuhannen sivuilla kävijän raja pamahti tuossa melkein huomaamatta! Hianoa.
11.1. Paitatilaus on viimeinkin lähtenyt! Tilaajat, varatkaa rahaa valmiiksi, toimitus kestää muutaman viikon!
8.1. Nuorisotoimistosta peräänkuulutettiin järjestysmieskurssista kiinnostuneita. Jos aihe kiinnostaa, heti ilmoittautumaan!
2.1. Y2K tuli ja meni ongelmitta, kuten varmaan melkein kaikilla muillakin. Uutisia tulee, kun niitä tulee.