2001
24.12. Joulu on taas jne. Kylläpä on ehtinyt vierähtää aikaa edellisestä päivityksestä. Pikkujoulu tosiaan oli ja siellä kaikilla oli niin mukavaa, bändit soitteli uusia ja vanhoja biisejä ja syötiin ja juotiin porukan tuomia herkkuja.
Uusia lisäyksiä sivuilla on linkki- ja asiaa osastolla, käykää kattoon.
Webmesser haluaa osaltaan toivottaa kaikille erittäin hyvää ja rauhallista joulua.
4.12. Pikkujoulu PYROlla lauantaina 8.12. Ohjelmasta ei ole tietoa mutta melko varmasti luvassa on ainakin elävää musiikkia. Kaikki jäsenet tervetulleita.
22.11. Kitarakaapit ovat laskeutuneet!! Nyt alkaa kitarasaundit olla kohdallaan PYROn tiloissa.
4.11. Genuine Pearls kävi eilen nauhoittamassa biisejään. Niistä olisi tarkoitus valkata kokoelmalle kolme parasta. Kyseinen kokoelma ilmestyy näillä näkymin ensi vuoden puolella. Kokoelmalle haluavat bändit vois alkaa ilmoitella itsestään niin saisi suunniteltua nauhoitukset.
22.10. Päätevahvistin on saatu nyt kotiin ja hyvin tuntuu toimivan. Kaikulaite ja kassillinen piuhoja on edelleen sökönä, mutta kyllä minä ne korjaan kunhan aikaa löytyy. LKP esiintyy Nivalan Tuiskulassa 17.11. joten sinne siis katsomaan kun PYROn pojat revittelee. After All heitti sunnuntaina ylläri treenit. Ei ollut aika saanut biisejä happanemaan, vaikutti että oli käynyt päinvastoin.
17.10. Jälleen uudet sivut! Bändeistä ei edelleenkään ole mitään joten toivon että bändit itse keräisivät aineistoa sivuilleen ja toimittaisivat sen webmesserille. Minä kun en tahdo tietää edes soittajien nimiä. PYRO collection kakkosta on kyselty ja sehän tehdään heti kun jengi niin haluaa. Levylle tulevilla bändeillä pitää olla omia biisejä. Eli, kun joku orkesteri on valmis nauhoittamaan niin ilmoittautukoon minulle. Kunhan biisejä alkaa olla tarpeeksi niin niistä kasataan se cocoelma.
14.10. Uudet sivut nettiin! Sivut vielä hieman keskeneräiset. Esim bändeille ei ole vielä mitään sivuja ja linkit osasto on tyhjä. Linkki ehdotuksia saa laittaa forumiin, kuitenkin hyvän maun rajoissa. Sivuista muutenkin saa laittaa kommenttia, toiveita jne.
23.9. Jami-ilta myös 29.9., sovitaan tarkempi aika päivällä info-tilaisuudessa. Kaikki jäsenet jälleen tervetulleita. Etenkin uusia bändejä olisi kiva kuulla livenä.
19.9. Tiedotustilaisuus jäsenille 29.9. klo 12.00 PYROlla!! Yrittäkää päästä paikalle niin saadaan koko porukka ajan tasalle.
5.9. Päivittäminen on ollut aika vaikeata viime aikoina johtuen laitteisto-ongelmista. Ongelmista kärsitään ilmeisesti vielä jonkin aikaa, yrittäkää kestää. PYROn projekti bändi esiintyy 21.9. Hovi-pyhännässä, ohjelmistona on covereita vanhoista rock biiseistä. LKP teki uuden demon 1.9. PYROlla, nauhoittajana toimi Hanski. Levitykseen demo lähtee viikon päästä. Uusia jäseniä on tullut taas joukkoomme joten huvivastaavalle tiedoksi että jami-ilta olisi kiva.
7.8. Pyrostock was here! Kaikki meni suunitelmien mukaan pienien alkuvaikeuksien jälkeen. Yleisöä oli paikalla ihan kivasti ja bändit hoitivat hommansa tyylillä. Viimevuoteen verrattuna oli havaittavissa selvää kehitystä musiikissa ja esiintymisessä, etenkin LKP ”yllätti” erinomaisella setillään. Forumiin voi käydä laittamassa palautetta Pyrostockista ja bändeistä yleensä.
25.7. Viime hetken lisäyksenä bändilistaan tuli FINLAND kiuruvedeltä. Ensimmäinen bändi soittaa siis klo 19.00 ja meno jatkuu niin pitkään kuin orkestereita riittää.
22.7. PYROSTOCKIN bändilista: X-FOUR(pyhäntä), GENUINE PEARLS(pyhäntä), SANITARIUM(kiuruvesi),JUMALTEN RUOSKA(vieremä), HATESQUAD(pyhäntä), LKP(pyhäntä).
30.6. PYROSTOCK 4.8. Päivämäärä on nyt päätetty mutta esiintyjälista on vielä vahvistamatta. Se julkaistaan heti kun bändit on varmistettu. Jäsenet huomatkaa että kuukausi vaihtuu, jäsenmaksun toinen osa olisi maksettava pikapuoliin!
22.6. Hyvää juhannusta kaikille!
13.6. Pahoittelen pitkää taukoa päivityksissä! Jäseniä on tullut lisää mikä osoittaa että pyhännän bändi toiminta on vielä kasvu iässä. PYROlla on nyt viimeinkin oma kitara ja jopa kaksi vahvistinta, kiitos avustusten. Uusien bändien nimet tulee listaan kunhan mä saan ne selville.
24.5. Genuine Pearls on nyt myös netissä! Aluksi on vain pätkä bioa mutta eiköhän se siitä vielä kasva.
22.5. Tommin oppilaat tavastkengältä kävivät tutustumassa PYROon ja siinä samalla saivat myös annoksen Hatesquadia. Olipahan tenavien joukossa myös muutama lupaava muusikon alkukin. Toivotaan että kiinnostus säilyy ja heistä saadaan uusia jäseniä rakastettuun yhdistykseemme. Hatesquadin sivuilla on uutta tavaraa, käykäähän tsekkaan.
7.5. Jami-ilta oli, ja meni erittäin hyvin. Bändit soittivat uusia ja vanhoja biisejään ja nauttivat PYROn kustantamia virvokkeita. Hatesquadin nuorten ilta keikka on ilmeisesti peruttu bändin kitaristin työ kiireiden takia. Onneksi sentään Genuine Pearls on paikalla paikkaamassa tilannetta. Tytöt kävivät muuten viikonloppuna PYROn studiolla nauhoittamassa ja laite ongelmista huolimatta kuulosti todella hyvältä.
2.5. Jami-ilta 4.5. klo 18.00-22.00!!! Sana kiertämään. Joitain bändejä on mahdollista päästä kuuntelemaan myös11.5. nuorten iltaan. Ohjelmassa on vain akustista herkistelyä eli räimettä ei tarvitse varoa. Varmoja esiintyjiä on ainakin LKP, Genuine Pearls ja Hatesquad.
23.4. LKP:n nauhoitukset takanapäin ja hyvältä kuulostaa. Kannattaa pojilta kysellä jos ne vaikka alkais myymään sitä. Hatesquadin demo alkaa olla lauluja ja viimeistelyjä vailla joten eipä mene enää kauan kun se on levityksessä.
9.4. Pyhännän bändirintamalla on tapahtunut suuria, LKP kävi kuusamossa bändikatselmuksessa pokkaamassa eka palkinnon sarjassaan! Onnittelut siis siitä. Paikkakunnan toiseksi kovin orkesteri Hatesquad on työstämässä demoa joka on valmis parin viikon kuluttua. Myös kalapuikon pojilla on demo suunnitteilla. Sivujen teko on pahasti jumissa kyseisten nauhoitusten ansiosta joten uusia sivuja ei nähdä vähään aikaan. Antakaa kommenttia nykyisistä sivuista, mitä muutetaan vai muutetaanko mitään.
3.4. Uusi veppivastaava työn touhussa! Uudet sivut on työn alla ja näyttää että on tulossa rajuja muutoksia. Malttakaa muutama viikko. Myös bändeille on tulossa sivut!
23.3. Uudeksi veppivastaavaksi astui toveri Hannu! Tulossa uudet sivut.