12.2.08 Pyhännän Pyro ry sai sunnuntaipäivällä yllättäviä vierailijoita, kun muusikoiden treenikämppää saapuivat katsomaan Shangaista kotoisin oleva progebändi, Cold Fairyland, ja pari soittajaa suomalaisesta Magyar Posse-bändistä. Yhtyeet olivat matkalla Helsingistä alkaneen viiden keikan Suomen yhteiskiertueensa viimeiseen kohteeseensa Ouluun, ja poikkesivat mielenkiinnosta katsomaan yhdistyksen tiloja. Cold Fairyland on yksi Kiinan taitavimmista ja luovimmista progressiivisen rockin tulkitsijoista. Magyar Posse taas tunnetaan instrumentaalisesta musiikistaan, ja he heittivät viime kuussa Kiinan kiertueellaan pari keikkaa myös Cold Fairylandin kanssa.

Aivan tyhjästähän bändit eivät Pyro ry:stä olleet kuulleet vaan vierailun ideoi Pyhännältä kotoisin oleva, nykyisin Shangaissa asuva, Seppo Lehto. Cold Fairylandia Suomen kiertueen ajan manageroiva Lehto on nimittäin naimisissa yhtyeen laulaja-kosketinsoittaja Lin Din kanssa. Lehto kertoo bändien kiertueen vastaanoton olleen hyvä, ja porukkaa keikoilla on myös piisannut.

Pyron tilat näyttivät kiinnostavan kaukaisia vieraita, ja kuvia räpsittiin paljon, niin kuin sikäläiseen tapaan kuuluukin. Saatiinpa siinä myös kuulla bändin kolmannen rumpalin taidonnäytteitä yhdistyksen rummuilla. Lyhyen vierailun päätteeksi Pyron puheenjohtaja Jarno Matikainen muisti poppoota The Facemelters-bändin demoilla. Bändien kotisivut löytyvät osoitteista: www.coldfairyland.com ja www.magyarposse.com

Kuva ja teksti Ari Kamula